Papujen liottaminen ja maustaminen on sekä kivaa että maukasta sekä helpompaa kuin luulet!

Homma täytyy tietenkin suunnitella etukäteen, mutta itse tekeminen on mukava vaihtoehto sille, että hankkisit pavut valmiina kaupasta. Sitä paitsi päätät tuolloin itse, minkä makuisia papuja ruokaasi lisäät.

GoGreen ehdottaakin, että liotat ja keität isomman satsin kerrallaan, kun jo homman ryhdyt - ja pakastat sitten loppuerän sopiviin annospusseihin, joista pavut on helppo lisätä ruokaan. Fiksua ja helppoa.

Miksi pavut pitää liottaa ennen keittämistä?

Papuja liotetaan ennen keittämistä siksi, että tällöin keittäminen on nopeampaa ja tulos tasaisempi. Voit lisäksi maustaa pavut mielesi mukaan, kun keität ne itse. Pavut sisältävät myös sulamattomia hiilihydraatteja, jotka katoavat liotusvaiheessa.

Liottaminen

Liotusvesi kannattaa ensin suolata. Mielestämme sopiva suolamäärä on 1-2 tl/vesilitra.

Liotus kylmässä vedessä

Liota papuja kylmässä vedessä yön yli, vähintään kahdeksan (8) tuntia.

Maustaminen

Kätevimmin saat papuihin lisämakua keittämällä niitä liemessä liottamisen jälkeen. Valitse mieleisesi liemityyppi, niin pavut maistuvat ihana täyteläisiltä. Voit tietysti myös maustaa keitinveden kuten haluat. Mikäli käytät papuja esim. tacoihin, voit lisätä veteen esim. chiliä, juustokuminaa, valkosipulia ja paprikaa. Superhyvää ja helppoa!