GoGreen-tietoa
Tarinamme

Vuonna 2004 joukolle Lantmännen Cerelian työntekijöitä esiteltiin projekti, jonka työnimenä oli Vihreää Ruokaa. Lantmännen halusi tarjota yhä kasvavalle vihreästä ja terveellisestä ravinnosta kiinnostuneelle ihmisryhmälle sitä, mitä se halusi. Tehtävänä oli siis tavoittaa tämä ryhmä. Nimen tulisi viitata terveellisyyteen ja tuotteisiin tuli hakea tuulahduksia kaikkialta maailmassa. Nimiehdotuksia oli paljon, jännittäviä ja erilaisia, mutta vähitellen tuotemerkiksi muotoutui yksinkertainen ja luonteva GoGreen.
Ensimmäiset tuotteet lanseerattiin Ruotsissa vuonna 2004. Suomessa GoGreen lanseerattiin vuonna 2006. Alussa valikoimaan kuului pääasiassa kuivatuotteita ja Anders ”Ankan” Lindénin kehittämiä terveellisiä kasvisateriapakasteita. Sittemmin hänet palkattiin GoGreenin omaksi kokiksi. Tänään Anders on GoGreenin tuotekehittelijä, inspiroija sekä ruokalähettiläs.
Nykyään useimmissa elintarvikemyymälöissä Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa on valikoimissaan GoGreenin tuotteita, jotka jakautuvat kolmeen tuoteryhmään: kuivat tuotteet, tarjoiluvalmiit tuotteet ja maidottomat meijerituotteet. Hyllyiltä löytyy kaikkea hyvää keltaisista herneistä papusalsoihin sekä couscousista kaura- ja soijajuomiin. Ja kaikissa tuotteissa on keskitytty terveellisyyden lisäksi hyvään makuun.
GoGreenin tuotteet ovat peräisin useasta eri maasta ympäri maailmaa. Keskusvarastomme on Ruotsin Järnassa, josta lähetyksemme toimitetaan edelleen pohjoismaisiin elintarvikekauppoihin. Monet raaka-aineemme ovat tuontitavaraa, koska niiden viljeleminen meidän ilmastossamme on mahdotonta. Käytämme tietenkin mahdollisuuksien mukaan myös täällä viljeltyjä tuotteita, ja nestemäisiin tuotteisiin tarvitsemamme kaura on peräisin Ruotsista. Samoin hankimme Ruotsista pellavansiemeniä, ruskeita papuja ja keltaisia herneitä.
GoGreen on osa Lantmännen Cerealia -konsernia, joka on Ruotsin suurimpia elintarvikeyhtiöitä. Yhtiön omistaa 40 000 ruotsalaista maanviljelijää. Lantmännen Cerealia kehittää, valmistaa ja markkinoi etupäässä viljapohjaisia tuotteita, esim. jauhoja, jauhosekoituksia, suurimoita, mysliä ja pastaa, mutta myös valmisaterioita. Yhtiön muita tuotemerkkejä ovat mm. AXA, Kungsörnen ja START!
